Matkailua toisella mantereella: Nigeria

No, ensimmäisellä matkalla Nigeriaan kaikki ei todellakaan mennyt kuin Strömsössä! Posti onnistui lähettämään passin Oulun nurkalle Pohjois-Karjalan sijaan, ja ehdin sen saada juuri perjantai-iltana kun maanantai-aamuna piti lähteä Helsinkiin. Erinäköisen häröilyn tuloksena vielä myöhästyin lennolta, ja lentoyhtiön mukaan kyse oli no-show tilanne, kun itse asiassa ruumaan menevien matkatavaroiden vastaanotto oli lopetettu ja lentoyhtiön numero vastasi vasta tunnin päästä eli samaan aikaan kuin lento oli lähdössä. Olin kyllä kentällä, mutta kukaan ei vastannut!

Seuraavan kerran jos ja kun vastaavaa tapahtuu, jätän vain matkatavarat säilytykseen ja lähden pelkän lentolaukun kanssa. Ei sitä etelässä kuitenkaan tarvi yhtä paljon vaatetta ja muuta tarviketta kuin syksyisessä Suomessa, ja muutoskulujen hinnalla ostaa monta t-paitaa ja shampoopulloa! Mutta aina sitä oppii, kun vanhaksi elää.

Ja sitten se lentomatka...

Helsingistä Amsterdamiin... se oli ihan tavallinen. Tietysti jännitystä elämään toi se tosiseikka, että vieraalla kentällä piti tehdä tosi tiukka koneen vaihto. Onneksi oli mahdollista tutustua kentän pohjapiirrokseen jo etukäteen ja katsoa tulo- ja lähtöporttien sijainnit, mutta kun matka on vastatuulessa niin se on. Portteja jouduttiin vaihtamaan, mutta onneksi kyseessä oli saman lentoyhtiön lennot, joten henkilökunta kävi erikseen sanomassa, että minulle on varattu nopeutettu linja turvatarkastuksessa, jotta ehdin jatkolennolla. Ja koska lähtöportti muuttui vielä lennon aikana, sekin käytiin erikseen kertomassa, ja neuvottiin tarkkailemaan vielä tauluja, jos uusia muutoksia tulee. Ja tulihan niitä. Mutta nettisovellus toimi, ja sain ilmoitukset muutoksista.

En tiedä, oletko koskaan joutunut tekemään nopeaa vaihtoa Schiphollissa, mutta voin kertoa, että vaati hiukan kuntoa! Turvatarkastus oli nopein mahdollinen ja suunta näytettiin, ja eikun täyttä ravia sinne päin! Liukumatoilla ohittelua, liukuportaissa nopein linja, katse pallossa... ei kun portissa. Ja taas kymmenen ihmisen ohi reipasta kävelyä. Olkapäällä tietokonelaukku ja käsilaukussa juotavaa. Kiitettävästi porukka väisti, kun näki, että noilla neljällä on kiire! Kiitos teille kaikille, jotka pysyitte oikealla! Teitte lennolle ehtimisen mahdolliseksi <3

Aikaa kului 46 min koneesta ulos astumisesta lähtöportille saapumiseen, ajastin tikitti koko sen ajan.

Koska olin ensimmäistä kertaa kyseisessä maassa ja kaikki oli uutta, en saanut kovinkaan hyvää kuvaa hallinnon toimivuudesta, ja turvallisuuden tunne... se oli aika vähäinen. Ellen olisi luottanut henkilöihin, joiden luokse olin matkalla, olisin ehkä tässä vaiheessa kääntynyt takaisin. Maailmassa on monta paikkaa, joihin sinut toivotetaan tervetulleeksi, vaikket olekaan miljonääri, mutta tämä ei ole yksi niistä.

Kun nyt lopulta pääsin ulos kentältä kovan onnen matkatavaroideni kanssa, vastassa oli liuta kuskeja, jotka tulivat iholle. Pidättyväisenä suomalaisena teki jo mieli tiuskaista: "Häivy, kun vielä voit! " mutta kohteliaisuus voitti. Ja sitä paitsi tiesin, että oma kyyti odotti, kunhan vain löytäisin sinne asti. Lopulta löysin oikean henkilön, ja istuin takapenkille. sivusta sitten seurasin ensimmäistä draamaa: aina on joku perimässä milloin mitäkin maksua milloin milläkin perusteella, koska varmasti kyydissä on joku, jolla on varaa maksaa kuukauden palkan verran. Sitä itsekkyyden määrää ei voi mitenkään mitata, ja tuloksena on loputtomasti draamaa ja ajanhukkaa. Eihän mikään homma toimi, kun kaikesta pitää maksaa moninkertainen määrä varsinaisiin kuluihin nähden! Jos taksikyyti Nigerian lentokentältä hotelliin maksaa saman verran kuin Helsinki-Vantaan kentältä niin jotain on pahasti pielessä! Palkkataso ja kulurakenne on ihan eri luokkaa, ja silti yritetään periä saman verran.

Lopulta päästiin lähtemään matkaan majoituspaikkaa kohti. Aluksi tiet olivat ihan ok kunnossa, ja liikennekin keskiyöllä ihan kohtuullisella tasolla, mutta mitä kauemmas päästiin, sitä huonommiksi tiet muuttuivat. Kyllä, tiedän, että sadekaudella rankkasateet voivat huuhdella tiet olemattomiin, mutta en ole sitä koskaan nähnyt ja kokenut näin tiheästi asutulla alueella. Päällystämättömät tiet olivat ihan täynnä kuoppia, lätäköitä ja virtaavan veden uurtamia vuonoja, ja ajoneuvot kulkevat lähes kävelyvauhtia näitä kierrellen ja varoen. Maasto on ihan kuin enduro-kisoissa! Ei tarvita erillisiä hidastetöyssyjä, niitä on ihan luonnostaan.

Tietysti kokemus olisi ollut erilainen jos olisin tullut yöpymään jonnekin Lagosin kalliista hotelleista ja pysynyt vain "turistialueella", mutta minusta se on tylsää. Enhän minä Suomessakaan varaa kalleinta hotellia ja odota huippupalvelua, kyllä minä täälläkin elän ihan tavallista elämää. Samalla tavalla haluan olla maija meikäläinen maailmallakin, vaikka Nigeriassa se ei aina ollut ihan niin yksinkertaista.

Vaikka olenkin käynyt pari kertaa Afrikan mantereella, Gambiassa, niin kokemus oli kyllä ihan eri luokkaa. Ensinnäkin ulkomaalaisia on Nigeriassa tosi vähän, ja suurin osa heistä on siellä töiden takia. Toisekseen, jos Gambian mainoslauseena on "Afrikan hymyilevä rannikko" niin Nigeria on ihan toista maata. Hymyistä ei ollut paljoakaan tietoa ensimmäisinä päivinä. Valtaosa ihmisistä oli tosi stressaantuneita, joka välissä melkoista draamaa ja riitaa, liikenne kaoottista ja takkuilevaa ja kokonaiskuva hyvin rähjäinen. Ja kuitenkin kyse on yhdestä luonnonvaroiltaan rikkaimmista maista ja tänä vuonna Nigerian BKT on sijalla 56 kaikista maailman maista Maailman valuuttarahaston arvion mukaan, juuri Ukrainan edellä. Sitä on vaikeaa uskoa katukuvasta.

Kaiken kaikkiaan silmiinpistävintä oli yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Toisaalla ökyrikkailla on pelit ja rensselit, eikä heille mikään tunnu maksavan mitään, ja toisaalla valtaosa ihmisistä sinnittelee jokapäiväisen toimeentulon kanssa. Jos keskimääräinen palkka valtion virassa vastaa noin 30 € ja pelkästään ruokaan menee 25 €/kuukaudessa, voit olla varma, että kaikkinainen yritteliäisyys kukoistaa. Toisaalta Nigeriassa ei ole kovinkaan kummoista kontrollia, ja pienimuotoinen kauppaaminen kuuluu lähes jokaisen perheen arkeen, ja hyvä niin, sillä muutoin porukka kuolisi nälkään. Itseä hämmensi eniten tienvarren kaupustelijat: heti kun ruuhkassa autot hidastivat vähänkin, niiden väleissä kierteli ihmisiä myymässä juotavaa, syötävää ja jopa ompelukone olkapäällä etsimässä asiakkaita. Ensimmäinen ajatukseni oli että keuhkosyövän täytyy olla merkittävä kuolinsyy, niin pahat käryt ruuhkaisilla teillä oli, ja tienvarren kaupustelijat hengittävät niitä kaiket päivät.

Tässä vaiheessa varmaankin jo mietit, miksi ihmeessä mennä samaan maahan uudestaan? Eikö riitä, että kokee kerran olevansa ei-toivottu? Perimmäinen syy matkustaa Nigeriaan oli tutustuminen artistiin taiteilijanimeltään Life Of A Decker, jonka tapaaminen kasvotusten oli välttämätöntä jatkosuunnitelmien laatimiseksi. Minusta oli tullut hänen henkilökohtainen managerinsa ja minusta oli parasta tutustua hänen kotimaahansa ja kotinurkkiin sen sijaan, että ensimmäinen tapaaminen olisi tapahtunut jossain muussa maassa. Ja tässä tapauksessa oli erittäin hyvä, että oli tarvetta käydä maassa uudestaan, sillä toisella kerralla vastaanotto oli aivan päinvastainen.

Heti maahantulossa virkailija lätkäisi viisumiin tuplat, vaikka olin saapuneen koneen viimeinen matkustaja. Sähköt toimivat hyvin, tilat olivat viileät ja kaikki sujui jotenkin letkeämmin. Matkatavaroiden kanssa nyt oli vähän säätämistä, sillä porukkaa oli paljon ja monella useita kapsäkkejä, mutta onneksi itsellä oli vain yksi iso matkalaukku, joka oli helppo huomata muista eroon. Pääsin pienellä lahjonnalla tullista läpi nopeasti ja ulkona odotti monta tarjokasta taksikyydiksi. Aivan toisenlainen kokemus kuin ensimmäinen maahantulo!

Toisella matkalla yövyin kolmessa eri hotellissa ja sain paljon lisää kokemusta matkailualan opintojen suhteen, kun ensimmäisellä matkalla vietin pääosin aikaa normaaleissa kodeissa ja vierailin Deckerin ystävien ja sukulaisten luona. Monessa asiassa Nigeriassa näkyy edelleen siirtomaa-aika, ja jossain määrin aika tuntuu pysähtyneen menneille vuosille. Minulle tietysti oli helpottavaa, että lähes kaikki ihmiset puhuvat englantia, vaikka aluksi aksentti tekikin ymmärtämisestä vaikeampaa. Pääasiassa ihmiset olivat kuitenkin sekä uteliaita että ystävällisiä, varsinkin sen jälkeen kun kuulivat etten ole britti. :D